Ota viinaa

Hello. Seuraavassa kirjoituksessa harrastetaan irlantilaisten alkoholisuhteen analyysia.

Se on nimittäin jokseenkin kieroutunut. Olen muutaman irlantilaisen kanssa harrastanut small talkia siitä, kuinka ainakin pinnallisella tasolla Suomen ja Irlannin lähihistoria on aika samanlaista: kummatkin osia monikansallisissa imperiumeissa, kumpikin sijaitsee Euroopan periferioissa ja modernisoitui verrattain myöhään ja kummallakin on sanalla sanoen epäterveelliset juomatavat. Viimeisen kohdalla olen valmis hieman muokkaamaan sanomaani: irlantilaisilla saattaa olla, uskokaa tai älkää, Suomeakin epäkeskieurooppalainen (hehe) juomakulttuuri.

Tällä viikolla olen tarkastellut paikallisten juomatapoja tiukan osallistuvan kenttätyön muodossa, ehkä Sukupuolen antropologia-kurssini innoittamana. Torstaina irlantilainen kämppikseni Rebecca piti ennen jotain omia pippaloitaan etkot meidän kämpässä – ei siinä mitään, vaikkakin toki suomalaista kummastuttaa keskellä viikkoa dokaaminen, mutta sille löytyy ihan looginen syynsä: irlantilaiset opiskelijat matkustavat melkein joka viikonloppu isin ja äidin huomaan kuka Wexfordiin, kuka Limerickiin riimejä raapustamaan. Itsekin olen joskus harrastanut juomista ennen kuin olen mennyt baariin juomaan. Irlantilaiset etkot eroavat suomalaisista kuitenkin merkittävästi – ensinnäkin, jengi ei vedä mitään bisseä taikka edes valkoviiniä, vaan nuppia sekoitetaan mieluummin esimerkiksi venäläisellä vodkalla, jota lutrataan esimerkiksi appelsiinimehuun. (Joku voisi muuten huvikseen miettiä, miksi iirin kielen sana uisce, joka englanniksi kääntyy sanaksi whiskey, ja ryssänkielen sana vodka tarkoittaa jokseenkin samaa asiaan, tosin eiköhän tästäkin ole joku lempiasiaansa tutkiva sosiolingvisti väikkärinstä tehnyt) Toiseksi: voin itsekin myöntää että joskus etkoilla saatan ottaa vauhtia yhden tai kaksi punakylkeä enemmän kuin ehkä kannattaisi, mutta irlantilaiset näyttää kautta linjan vetävän vapautuneesti ilman käsijarrua tahi vauhtipelkoa. Meidän etkoilla muun muassa harrastettiin twerkkausta ja hyvin äänekästä huutamista ja hysteeristä kikattelua: meno on oikeastaan lähempänä jotain Etelä-Eurooppaa kuin jäyhää pohjoista ulottuvuutta – liekö syynä näitä maita yhdistävä KATOLINEN PAAVINUSKO. Keskikaupungilla rohkea etkoilu näkyy vatsalaukkuaan tyhjentävinä yön sankareina jo siinä keskiyön aikaan – näky itsessäänhän on tuttu myös Suomessa, mutta jotenkin minusta tuntuu, että yleensä esimerkiksi Rautatientorin tienoilla riski tahria kengänpohjansa oksennukseen kasvaa vasta siinä puoli neljän aikaan. Pointti tässä kaikessa nyt oli siis oikeastaan se, että alkoholi näyttää välillä sopivan irlantilaisille vielä huonommin kuin se ajoittain näyttää sopivan suomalaisille. Tavallaan en yhtään ihmettele, miksi baari ja yökerhot sulkee ovensa viimeistään kello 2.30.

Nuppia osataan sekoittaa myös niin sanotusti muilla aineilla. Perjantaina pääsin tarkkailemaan tilannetta ihan oikeisiin irlantilaisiin KOTIBILEISIIN. Meno oli itseasiassa odotettua laimeampi: ainoa yhtään enemmän hutikassa ollut sattui olemaan venäläinen erasmusopiskelija. Näissä bakkanaaleissa pari herrasmiestä käyttäytyi sen verta levottomasti, että päättelin kavereiden vetäneen jonkinlaista HUUMAUSAINETTA, ehkäpä piristeitä. Puheista päätellen ko. toimintaa harrastetaan suuremmissa määrin esimerkiksi rock-festivaaleilla. Dullaa esimerkiksi ei siinä kattoterassikämpässä hiisattu. No ei siinä mitään, how am I to judge. Kävin toisen vieterimiehen kanssa hedelmällisen keskustelun siitä, pitäisikö vaiko eikö pitäisi Pohjois-Irlanti yhdistää tasavaltaan, yllättävä kyllä tämä irlantilainen oli sitä mieltä että ei pitäisi, koska se on niin köyhä. Vähän niinkuin Karjala, anyone? Tästä teen vielä sen pikaisen huomion, että nuoresta iästään huolimatta Trinityn opiskelijat on ihan oikeasti melko fiksua ja retorisilta kyvyiltään korkealaatuista porukkaa: se, että ko. yliopisto vetää puoleensa irlantilaisnuorison kerman näkyy kyllä sekä kursseilla että ns. epävirallisissa yhteyksissä. Loppuun vielä yksi em. pippaloissa kristallisoitunut ohimenevä huomio: on muuten melko väsyttävää esitellä itsensä 25 ihmiselle, kun jokaikiselle oma suomalaisugrilainen, huonosti anglosaksiseen ääntämykseen sopiva nimeni piti toistaa ja selittää ns. vitun monta kertaa.

Muissa uutisissa: arki alkaa ehkä pikkuhiljaa asettua uomiinsa, jos sitä nyt arjeksi uskaltaa sanoa. Keskelläkin viikkoa tulee kaljoiteltua (huom. ei kuitenkaan kreisibailattua) kerran kaksi, mitä nyt en harrastanut Suomessa samoissa määrin. Viimeisen viikon olin tosin pienessä syysflunssassa, joka hillitsi menoa. Erasmusbileissä en ole käynyt. Kurssit vaikuttaa edelleen hyviltä ja työmäärä kohtuulliselta. Ensimmäinen suullinen ryhmäesitelmä on huomenna perjantaina. Ilmeisesti syksykin on saapunut Dubliniin, pari viime päivää on ollut tosi kylmiä.

Kiitos ja anteeksi. Seuraavissa kirjoituksissa luvassa on analyysia tunteita herättävästä elintarvikkeiden vähittäiskaupasta sekä ehkä jopa suuri Dublinin keskustan LOUNASVERTAILU. Siihen asti, take care.