Slainte!

Koska kansa pyysi (tai ainakin Kalle), minä vastaan. Vaihtoblogi, jonka päivitystahdista en ota vastuuta.

Saavuin Dubliniin maanantai-illalla. Ennen lentoa menin tottakai Oak Barreliin nauttimaan stoutia, joka oli noin kaksi kertaa kalliimpaa kuin yksikään tähän asti nauttimani tuoppi täällä. Lisäksi se ei maistunut kovinkaan kummoiselta.

Lentokentällä vastassa oli paikallinen opiskelija, jonka nimi lausuttiin ehkä jotenkin ehkä Shoobhin, kyseessä oli varmaan tyypillinen irlantilaisnimi Siobhain. Oli kuulemma iirin opiskelija ja osaa puhua sitä hyvin. Sillä oli päällä The curen t-paita. Kyseessä oli yliopiston järkkäämä palvelu, josta pisteet Trinitylle. Siobhan vei mut hostellille, joka oli kirjaimellisesti kivenheiton päässä trinitystä. Chekkasin sisään hostelliin, menin Burger Kingiin syömässä ja yhdellä Guinnesilla.

Tiistaina aloitin asuntometsästyksen. Erään lukemani Irish Timesin artikkelin mukaan tänä syksynä dublinin asuntomarkkinoita oli noin 40% vähemmän opiskelijoille sopivaa tarjontaa verrattuna viime syksyyn, joten olin alunperin hyvin HYVIN kuumottunut. Kavereita saa varmasti kaiken maailman erasmusbileistä, mutta kiva asunto ois kiva saada. Olin lentokoneessa lähettänyt (kiitos Norwegianille ilmaisesta wifistä) pari sähköpostia, joista yksi vastasikin jo lennon aikana. Tiistaiaamuna hain puhelinliittymän ja adapterin sähkölaitteita varten (josta muodostui pieni oman elämäni odysseia) ja aloin lähettelemään tekstareita/sähköposteja jne. Ensimmäiseen soittoon jonka tein vastasikin mainostajan vaimo, jäädyin aika pahasti, mutta sain vaimon irlantilaisaksentista selvää että itse vuokraisäntä soittaa mulle kohta takaisin. Näin tekikin, sovittiin näyttö 50 minuutin päähän, menin katsomaan asuntoa ja vuokraisäntä Gerry (joka on ilmeisesti eläköitynyt poliisi ja hyvin mukava kaveri) sanoi että jos sanon kyllä nyt, paikka on mun. otin paikan.

Asunto on Dublinin D7-postiosoitteessa, joen pohjoispuolella, joka on perinteisesti ollut se työväenluokkainen puoli Dublinia. Rakennus on suunnilleen Smithfield- ja Stoneybatter-nimisten kaupunginosien rajalla, joista edellistä on saanerattu viime vuosina isolla rahalla ja tuo vähän mieleen Arabianrannan, Stoneybatter puolestaan vähän työväenluokkaisempi ja raffimpi, tai ainakin yhden kämppiksen kolleegat oli sanonut. Itse suhtaudun näihin juttuihin varauksella ja avoimin mielin. Lähin kauppa on samassa rakennuksessa ja lähin pubi 10 metriä ulko-ovesta, en oo tosin käynyt vielä. Yliopistolle 25 min kävelymatka, mutta Dublin bikesin lähin asema on 200 metrin päässä, josta aion ottaa hyödyn irti jahka tulen sinuiksi vasemmanpuolisen liikenteen päässä.

View from the window

Niin, kämmpikset. Tässä on mun huoneen lisäks kolme muuta huonetta, kaikilla oma suihku ja vessa mistä plussaa. Eniten kämpässä kuumotti se, että sitä esitteli vuokraisäntä Gerry eikä asukkaat itse, koska kaikki on vasta muuttanut sitä. Kämppiksistä oon tavannut vasta yhden, romanialaisen 27-vuotiaan it-insinööri Marcelin. Ihan mukava ja kohtelias jäbä ja käytiin ekana yhteisiltana jo kaljalla. Se tosin vei mut melko muoviseen turistirysään lähellä Temple Baria, jossa oli perinnemusaa, mutta ei se mitään. Toinen kämppis on venezuelalainen Rafael, joka on tämän viikon jossain poissa. Kolmantena kämppiksenä pitäis olla joku irlantilainen mimmi, joka ei kuulemma ole vielä muuttanut, eikä vuokraisäntä ollut kuullut siitä pariin päivään, sanoi laittavansa paikan eteenpäin jos kohta ei jotain tapahdu. Ihan hyvät vibat on kämpästä kaiken kaikkiaan. Oven saa lukkoon jos muut naamat ei miellytä.

Ihan törkeesti en ole vielä ehtinyt verkostoitua. Hostellissa tapasin kiinalaisen mimmin, joka puhui todella hyvää englantia (siis oikeasti hyvää eikä vain stereotyyppiseen kieliummikkokiinalaiseen verrattuna). Niin kuin kiinalaiset länsimaissa yleensä, tää tyttö käyttää itsestään lännessä länsimaista nimeä – joista tää on sitten valinnut nimen Kirk. Ei siinä mitään, who am I to judge jne. Käytiin keskiviikkona kaljalla (se anto mulle puolet Guinnessistaan ku ei tykänny) ja tänään nastassa pizzapaikassa syömässä, jonka bongasin anthonu bourdainin dublin-jaksosta. Huomenna tapaan aamulla jotain tyyppejä joiden kanssa sovittiin treffit facebookissa, katsotaan mitä siitäkin tulee. Kouluhan alkaa orientaatioviikolla vasta 16. päivä, joten siihen asti ollaan puhtaasti turistimoodissa. Mikä on ihan kiva, kun Suomessa en mitään varsinaista lomaa kerinnyt pitää. Tänään illalla olin yhdessä paikallisessa, join yksikseni olutta (sad sad), mutta siellä oli tarjolla ns. aitoa irlantilaista kansanmusiikkia, niin kuin kai JOKA PÄIVÄ. Käyn varmasti toistekin.

Seuraavissa kirjoituksissa luvassa mahdollisesti arjen referoinnin lisäksi myös suuren luokan kulttuurikritiikkiä komparatiivisella otteella. Siihen asti, hyvästi.