Mustaa kultaa

Heipä taas rakkaat lukijat.

Viime kirjoituksen jälkeen olen mm. rakentanut sosiaalista verkostoani. Perjantaina kierrettiin muutaman vaihto-opiskelijan kanssa Dublin Castlea, oli ihan ok meininki. Kyseessä on siis tontti, jolla on ollut jonkinlainen vallan linnake viikinkiajoista asti – nykyiset tilat tosin vasta brittivallan ajalta 1800-luvulta. Elävimmin mieleen jäi tarina brittien Irlantiin lähetetystä käskynhaltijasta, joka meni ja depsi lemmikkikettunsa pureman tartuttamaan vesikauhuun. Kowa meno on ollut siellä aikoinaan. Hiljaisemman viikonlopun jälkeen (lauantaina sulatettiin Marcelin kanssa pakastin, joka oli umpijäässä) maanantaina juhlistettiin yhden hollantilaismimmin synttäreitä, juhlakalu itse tosin saapui paikalle vasta pilkun jälkeen, joka Irlannin peruspubeissa tulee siis jo KELLO KAKSITOISTA. No, löydettiin kyllä sen jälkeen vielä jatkoluvilla varustettu mesta. Minä vahingossa noin kuusi tuopillista mustaa kultaa, joka oli huonosti syödyn päivän jälkeen turhan paljon. Aamulla närästi ja särki päätä.

Sitä olikin hyvä mennä parantamaan päiväreissulla Howthiin, joka on kalastajakaupunki 25 minuutin junamatkan päässä Dublinista. Siellä sai muun muassa nauttia irlantilaisesta luonnosta ja nähdä helvetin jyrkkiä kallioita, oli ihan siistiä. Törspöttelyn maustama viikko sai korkeimman kruununsa eilen virallissa erasmuskaudenavajaisbileissä, jossa meno oli noin about juuri sellaista kuin saattoi odottaa – ei tarvi mennä uudestaan. Tuhatkunta vaihto-oppilasta mälläämässä EU:n rahoilla Rihannan soidessa ja hassut St. Patrick's Day-hatut päässä – ko. pyhähän on noin 6 kuukauden kuluttua – ei ihan mun juttu, mutta who am I to judge. Innokkaimmat oli toki hankkinut sellasen festarityylisen rannekkeen jollain 25 eurolla, jolla pääsee kaikkiin lukukauden bileisiin, joita on kymmenen, siis suunnilleen yhdet per viikko. Itse lähdin yhdeltä menemään.

Kalliokiimaa!

Brunswick Courtin asunnossa numero 5 ovet käy ja väki vaihtuu, mutta karavaani kulkee. Venezuelalainen otti ja löysi kavereidensa kanssa paremman kämpän. Tilalle muuttaa kuulemma tiistaina ranskalainen maisteriopiskelija, joka vaikuttaa kuin myös Trinityssä. Irlantilainen mimmi, Rebecca, saapuu ilmeisesti ensi viikolla. Toivotaan että kämpän elämä alkaa asettua uomiinsa ja sosiaalinen elämäkin vilkastua.

Irlannin sää on muuten alkanut näyttämään parhaimpia puoliansa. Viime viikon nyrjähdyksenomaisen auringonpaisteen jälkeen tällä viikolla on satanut joka päivä.

Kouluhulinat alkaa ensi viikolla maanantaina. Luvassa normaalia kampusesittelyä ja orientaatiota tyyliin tällaisia kulttuurishokkeja saatat kohdata dublinilaisessa opiskeluympäristössä. Student Union ja muu järjestöskene järkkää viikon jokaisena iltana bileitä, keittoa saisi siis ottaa ihan rohkeasti jos siltä tuntuu. Kiimaa valitettavasti hillitsee se, että kaikkiin pippaloihin on vissiin 10-15 euron pääsymaksu – myynnissä on tietenkin myös rannekkeita, jotka kattaa kaikki tapahtumat. Katsotaan miten käy.

Kämppäni on siis 25 minuutin kävelymatkan pääsä yliopistosta, mutta kuten sanoin, omaksi henkilökohtaiseksi liikkumismuodokseni olen valinnut kaupungin julkisen pyöräpalvelun, Dublin Bikesin. Lähin asema on 250 metrin päässä. Viime kolme päivää menin 2 euroa maksaneella kolmen päivän kortilla, mutat vuoden kestävä tilauskortti saapui tänään postissa. Matka yliopistolle taittuu jossain 10 minuutissa, ja suurin osa matkasta vieläpä pyöräkaistoja pitkin. Palvelua pyörittää mainosjätti JCDecaux, joka ymmärtääkseni hoitaa myös Helsinkiin tulevan palvelun, toivotaan että yhtä hyvin, koska täällä se toimii saatanan mallikkaasti. Miettikää nyt, maassa jossa ei esimerkiksi aborttia eikä edes ehkäisyäkään juuri harrasteta, on parempi pyöräilyinfrastruktuuri kuin Helsingissä. Melko diippi kela.

Lykkään yhteiskunnallista analyysiä ehkäpä viikonloppuun. Siihen asti take care. Tässä teille kuva dublinilaisesta katutaiteesta. JEE!