Ihan helvetin hämmentävää että viime kirjoituksesta on kulunut jo kuukausi ja joululoman päättymisestä kaksi. Aika kuluu ihan saatanan nopeasti. Mulla on varsinaista lukukautta jäljellä enää KOLME VIIKKOA, jonka jälkeen alkaa vapaamuotoinen elostelu ja tentteihin valmistautuminen. Itse lukukausi täällä päättyy 5.4 pahamaineiseen Trinity Balliin, kreisibailuihin jotka järkätään siellä meidän Tylypahka-kampuksella, ja jota on useammassa eri yhteydessä mainostettu Euroopan suurimmiksi privaattibileiksi. Se, kuinka privaatit 8000 ihmistä vetävät bileet voi olla, on minulle hiemaan kyseenalainen. Mutta ostinpahan nyt sitten minäkin kuitenkin 80€ kustantaneet piletit, KUN KERTA TÄÄLLÄ NYT OLLAAN. No ei, hauskaahan tosta tulee, vaikka vähän ahdisti luottorajan rikkominen ostamalla lippu bileisiin, joissa saletisti joku 19-vuotias toisen vuoden insinööriopiskelijaÄIJÄ vaihtoehtoisesti joko vetää nekkuun tai antaa ylen allekirjoittaneen päälle.
Viimeisen kuukaudesta noin niin kuin periaatteessa ei mulla nyt ole ihan älyttömästi kerrottavaa. Koulua on käyty ja oon viimeinkin saanut esimerkiksi arvosanat syksyn kurssitöistä. Mulla tuli kaikki esseet takaisin pistearvolla 60-70, joka asteikolla 0-100 tarkoittaa kuitenkin varsin vekkulista toiseksi parasta arvosanaa ja noin ylipäänsä kuvastaa sitä, kuinka paljon jaksoin aikanaan näihin töihin panostaa – en satasella mutta en niitä nyt ihan vasemalla kädelläkään sutaissut. Arvostelu noin ylipäänsä on kyllä tiukempaa kuin Suomessa ja HY:ssä ois varmaan taas vitoset viuhunut niin saatanasti – nyt blackboardin kommenttiosiossa kehuttiin eikä sanottu että esseissä ollut mitään erityistä vikaa, mutta ei niistä sitten kai löytynyt sitä salaperäistä jotakin, jonka ns. top rank-arvosana olisi vaatinut.
Tämän hetken opiskeluista sanon vaan sen, että osa kursseista jaksaa kiinnostella, osa taas ei. Yksi snadisti isompi kurssityö pitäisi kuukauden päästä palauttaa, mutta sekin on onneksi ryhmämuotoinen niin ei tarvitse yksin sitä kuuluisaa kivirekeä vetää – tosin tää kurssi on yksi niitä kiinnostavimpia. Tuleva, huhtikuun lopulla koittava tenttikausi hieman jänskää kun juuri minkäänlaista tietoa tenttien tyylistä ei ole – mutta ilmeisesti täällä oletetaan, että opiskelija osaa ihan oikeasti namedroppailla teoreetikkoja yms nimeltä. HY:ssä keskitytään sentään kokonaisuuksien ja ns. oikeasti tärkeiden asioiden opettelemiseen. Paikallista opetustyyliä, jossa asiat opetetaan artikkeleiden ja kokoomateosten lukujen EIKÄ monografioiden kautta, en oo vielä(kään) oikein omaksunut. Kaikesta oppii vähän, mutta mistään ei yhtään syvemmin. Toista se on SUOMESSA.
Tässä vaiheessa voinen jo arvioda opetuksen tasoa sen verran (jos en sitä aikaisemmin ole tehnyt, en muista, joten suokaa ANTEEKSI) että se on suunnilleen samantasoista kuin Helsingin yliopistossa. Ergo, jos mun ois pitänyt tästä maksaa ulkomaalaisena vaihto-opiskelijana niin pyytäisin kuitenkin rahat takaisin.
Sosiaalinen elämä jatkaa raiteillaan. Se on kyllä oikeasti vaihtoelämässä mukavaa että vieläkin, oikeastaan joka viikko tulee mahdollisuuksia tavata uusia ihmisiä, joista ainakin toistaiseksi on ihan hyvällä prosentilla paljastunut suhteellisen mukavia ihmisiä. Vähän lisää ruotsalaisia ja yksi amerikkalainen lesbovegaani KÄLIFORNIASTA. Ruotsalaiset rankkaa muuten saksalaisten ja ranskalaisten kanssa "hengataan suurimmilta osin maanmiesten kanssa"-vertailussa vitun korkealle. Ei siinä mitään, kuten viime kirjoituksessa jo vihjasin, oikeasti haluaisin olla ruotsalainen.
Viime viikolla oli reading week, jonka vietin alkuperäissuunitelmista poiketen Glasgow'n sijasta Galwayssa ja Irlannin kuvankauniilla länsirannikolla. Matkaseura oli leppoisan saksalaista, kelit hyvät ja ruoka hyvää – söin jumalauta SIMPUKOITA! Kuten paikalla käyneet asiantuntijapiirit tietävät, lähistöllä sijaitsevat Cliffs of Moher-kalliot ynnä muut luonnonmuodostelmat sekä Aran-saaret ovat melkoisen henkeäsalpaavan vaikuttavat. Itse pidin ehkä ihan himppasen verran enempi Aran-saarista. Kuten tätä palstaa lukevat eräät paikallakäyneet muistanevat, Inis Morin Dun Aengus-linnake, joka on siis rakennettu satametrisen kielekkeen reunalle miehekkäät pari fakin TUHATTA vuotta ennen ziisusta oli aika huikea, ja kuumotusprosentti merta tuijotellessa sen reunakkeen yli suoraan alaspäin noin 99. Sellasella hepposella saarenrääpäleellä tuntee itsensä kovin pieneksi, kun kolmella suunnalla näkyy lähinnä Atlantin valtameri. Oli melko jännä fiilis, kun sellasen rankahkon kuurosaderintaman näkee lähestyvän horistontista päin. Muuten koko saarivisiitillä satoi KERRAN, joka tänä talvena, sateisimpana kai ainakin sataan vuoteen oli melkoinen saavutus.
LOMAKUVAKAVALKADI huudettu!
 |
| Kuva galwaylaisesta pubista. Keskellä näkyy kahden euron kolikko. Kun yritin poimia sitä rahankiilto silmissäni, huomasin että ko. kolikko olikin liimattu lattiaan. Baarin toisesta päästä lupsakka irlantilainen nauroi rempseästi todeten jotakin, josta en paksun aksentin vuoksi saanut selvää. Päättelin kuitenkin, että minua ns. juksattiin, mistä paikalliset käyttävät termiä "take the piss". Vekkuleita nuo irlantilaiset. |
 |
| Nora "James Joycen muija" Barnaclen synnyinkoti. |
 |
| Pientä HASSUTTELUA galtseilla. |
 |
| Lehmä ja vasikka Aran-saarilla. Huomatkaa kiviaidat. Irlantilainen on kova poika laittamaan kiviä päällekkäin. |
 |
| Lehmä ja Eetu. Lehmä poseeraa, minä en. |
 |
| Christoph, kaksimetrinen lupsakka baijerilainen ihastelee maisemia. Christoph on muuten uimari ja melko kovassa tikissä. Sori naiset, se on varattu. |
 |
| Alle/ylle/sivullekirjoittanut ottaa tukea kun ajatus kivuliaasta kuolemanpudotuksesta rantakallioihin kuumotti. |
 |
| Eetu ja simpukka. En saanut edes ruokamyrkystä. Lautanen oli koristeltu levällä, jätin syömättä. |
Palataan näin lopussa mysteerilliseen otsikkoon. Kävelinpä tänään koulusta kotia kohti. Tienristeyksessä kohtasin sellaseen niskatukeen sonnustautuneen mummon, jonka jalankäynti oli melko huonoa, ja joka pyysi meikäläistä saattamaan itsensä pari sataa metriä läheiselle KIRKOLLE. No minä totta kai entisenä partiolaisena ja Suomen Puolustusvoimain kunniakkaan Kaartin pataljoonan edustajana luonnollisesti suostuin.
Siinä sitten vähän rupateltiin, kuten tämänkaltaisissa yllättävissä sosiaalissa tilanteissa kuuluu, jotta ns. jää saadaan rikottua. No siinä kerroin omaa isoäitiäni muistuttavalle mummolle olevani suomalainen poliittisen historian opiskelija ja puhe kääntyi melko nopeasti Magna Cartan ja talonpoikaisvallankumousten kautta – kuten poliittista historia käsittelevillä keskusteluilla ah-niin-useasti on tapana – Hitleriin. "Did you know that Hitler was a Jew?" kysyi tämä herttainen mummeli, ja menin totta kai aavistuksen hämilleni. No mikäs siinä, kukin taplaa tyylillään, vaikka yritinkin vienosti todeta että tällainen uskomus sitkeästä elostaan huolimatta on todistettu ns HUMPUUKIKSI. Sitten vaihdettiinkin taas puheenaihetta ja mummeli sanoi minulle kirkonportilla elämänohjeeksi kovin runollisesti seuraavalla tavalla: "In life there is only the split-second moment that is right now". Tässä lainatut repliikitkin käsittävät vain häviävän pienen osan noin 7 minuuttia kestäneen yhteiselomme aikana kosketelluista, elämää kaikilta mahdollisilta kanteilta käsitelleistä teemoista. Se, oliko Hitlerin ja carpe diem-ajattelun välillä jokin temaattinen yhteys, jäi mysteeriksi. Jäin kohtaamisemme jäljiltä melko hämmentyneeksi.
Huikeaan salaliittomummeliin onkin hyvä lopettaa. Ensi kertaan ja take care! Minä suuntaan ajatukseni jo tulevaan pitkään viikonloppuun ja maanantain PYHÄN PATRICKIN PÄIVÄÄN. Viikonlopun ohjelmaan kuulunee mm. irlantilaista jalkapalloa, irlantilaisia luomuoluita ja ylimalkaan irlantilaista elostelua. Laitetaan vielä loppuun aikoinaan suurta kansansuosiota niittäneestä Oman elämänsä sankari-blogista tuttu, viime aikojen kovimmista kipaleista koottu YouTube-musiikkiesitys. Heipä taas!
